Erikoiskaapelit Teollisuuden Tarpeisiin
SOITA: +358 2 4809 2100

Blogi/Ajankohtaista

Ihan päin peetä mennyt toimitusketju

Vanhaksi pitää elää, jotta saa kokea ”kaiken”. Laatu ja logistiikka. Joskus aiemminkin olen raapustanut sanasen logistiikan ”harmaasta alueesta”. Tämän jälkeen olen montakin kertaa sanonut, että maailma olisi täydellinen, jos vaan tavara saapuisi edes ajallaan. Nyt tähän saan lisätä, että elämä olisi nompparelleilla tanssimista, jos tavara olisi sellaista kuin sen olettaa olevan. No aina ei valitettavasti

Read more

Arki

Lomat on lusittu ja arki on sylissä. Vaikka Suomen suvi ei ollut se kaikkein hellämielisin niille, jotka sitä lämpöä kaipailivat, niin elokuun toiseksi viimeisenä päivänä voi varmaan todeta, että nyt se kesä on sitten ohi, vaikka ei koskaan kunnolla saapunutkaan. Muualla päin muailmaa lämpöä riitti ja esimerkiksi Euroopan keskinen ja eteläinen osa otti lämpöä meidänkin

Read more

Kesäinen WIRECO

On taas se aika vuodesta, kun kesäloma on enemmän ja vähemmän kaikkien mielessä. Itsekin olen siinä mielessä onnellinen, että aion yrittää pitää ”selkeän” kesäloman ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010. Toki tässä välissäkin olen pitänyt kesäisin ns. pidennettyjä viikonloppuvapaita ja jokusen lomapäivänkin, mutta nyt haasteet tässä lomailussa ovat paljon kunniahimoisemmat. Olenkin koonnut tähän listaan tämän lomalaisen

Read more

WIRECO 5-vuotta (virallisesti)

PRH:n myöntämä syntymäpäivätodistus toukokuun 9. takasi sen, että yrittäjien lapsi on 5 vuotta nuori. Kun peruutuspeiliin katsoo mennyttä ajanjaksoa, niin yhtäläisyyksiä lasten kasvattamiseen löytyy yllättävän paljonkin. Voisin seuraavasti luonnehtia hieman alle uhmaikäistä yritystämme: Pystyy kohtuullisen hyvin kommunikoimaan ilmaisemalla myös omaa identiteettiään. Kertoo oman vastauksensa hyvinkin reippaasti, jos on kysyttävää. Luulee tietävänsä, mitä isona haluaa. Haaveilee

Read more

The Lady In The House

Vähän vajaat 5 kuukautta sitten WIRECO:n toimiston naulakon alle ilmestyi vaaleanpunaiset tennarit. Näky eteisessä oli ensimmäisinä aamuina kuulemma perin outo, oletettavasti kuitenkin ihan hyvässä mielessä. Hyvin nopeasti nuo tennarit sulautuivat joukkoon ja kuuluivat jo luontevasti ”kalustoon”. Aivan yhtä luontevasti kuin niiden kantajansakin. Niin kliseiseltä kuin se tuntuukin sanoa, niin ensimmäiset kuukaudet WIRECO:lla ovat menneet nopeasti.

Read more
Sivu 1 (8)12345...Viimeinen »

Toimisto-osoite:

WIRECO-NB OY
Vistantie 24
FI - 21530 Paimio
P. +358 2 4809 2100
Y-tunnus 2104918-8

Varasto-osoite:

WIRECO-NB OY
c/o Salon Logistiikka
Meriniitynkatu 25
FI - 24100 Salo

Tilaa uutiskirje

Kysy tarjousta:

Eemeli Rasi
+358 44 989 2087
sales @ wireco.fi

Niko Nieminen
+358 400 764 060
niko.nieminen @ wireco.fi

Ali Berrebbah
+358 40 742 3432
ali.berrebbah @ wireco.fi

Viimeisin kirjoitus

  • Ihan päin peetä mennyt toimitusketju
    Vanhaksi pitää elää, jotta saa kokea ”kaiken”. Laatu ja logistiikka. Joskus aiemminkin olen raapustanut sanasen logistiikan ”harmaasta alueesta”. Tämän jälkeen olen montakin kertaa sanonut, että...
SY jäsen