Ensimmäinen kirjoitus

On aika aloittaa WIRECOn tapa tuoda itseämme esille uudella tavalla. Tarkoituksena on avata hieman sitä tekemistä, joka liittyy yrittäjien jokapäiväiseen arkeen tässä sähkö- ja automaatiotarvikkeiden maahantuonti-, myynti- ja markkinointityössä. Kerromme tapahtuman kulkua omasta ja asiakkaidemme näkökulmasta sekä toimittajiemme ja monien muiden sidosryhmiin kuuluvien perspektiivistä. Aina asiat eivät mene ihan niin kuin Strömssöössä, mutta siihen kuitenkin joka kerta pyritään. Olemme kunnianhimoisia ja eteenpäin pyrkiviä yrittäjiä jotka eivät pelkää työtä. Pidämme haasteista ja haluamme tehdä tätä työtä asiakkaan eteen. Kun asiakas onnistuu, mekin onnistumme. Tästä on muodostunut tekemisemme kulmakivi: palvelu.

On turha pyrkiä piirikunnalliselle tasolle, kun siellä mittelevät jo kaikki muut. Tähän aikakautemme filosofiseen lausahdukseen voidaan liittää myös WIRECOn nimi. Eli tee asiat hieman eri tavalla ja paremmin kuin muut, niin sinulle löytyy oma rako markkinoilla. Tämän vuoksi tarjoamme asiakkaillemme konseptia nimeltään ongelman ratkaisu. Haluamme asiakkaidemme tiedostavan, että WIRECO on osoite, jossa autetaan tuomaan lisäarvoa tekemisen ytimeen. Monta kertaa riittävän hyvä on paras ratkaisu. Me emme mm. kaapelipuolella väen väkisin tarjoa vain yhden valmistajan tuotemerkkiä, vaan tarjoamme asiakkaan sovellukseen kulloinkin oikeaa ratkaisua. Tätä kautta me ajattelemme, että asiakas määrittää myös meidän liiketoimintamme. Kun näin tapahtuu, me olemme joustavia operoimaan kunkin asiakkaan tarpeisiin yksilöllisesti. Ja nämä yksilökohtaiset tarpeet voivat olla esim. teknisiä, logistisia tai taloudellisia. Kullekin asiakkaalle ne omat kiireet, murheet ja ongelmat ovat ne suurimmat. Näitä me WIRECO:ssa kunnioitamme, ratkaisemalla niitä yhdessä asiakkaamme kanssa.

Hyppää kyytiin uuden ja erilaisen pelikaverin kanssa samaan joukkueeseen. Tehdään mutkista suoria.
.