Logistiikka

Onko liikaa toivoa, että kun minä tänään laitan tilauksen toimittajalle A tai Ö ja tilaan sen paikasta B:stä C:hen, että kyseinen tuote olisi ajallaan. HUOM! ei etuajassa eikä myöhässä, vaan ajallaan ja niin menee käteen. Mikähän siinä on, kun olen saanut toimitusajan tälle tilaukselle niin eikö sitten kuitenkin tavarantoimittajan rahtifirman yhteistyökumppani vinku-Intiassa ole viettämässä kerran kahdessakymmenessä vuodessa vietettävää juhlapyhää, jonka vuoksi lahden poikki menevä laivayhteys menetettiin, koska se liikkuu vaan kerran karkausvuodessa ja loppujen lopuksi kardaani petti ja sopuli laukkasi sähköaitaa päin… Huoooh!! Selityksiä – jälleen kerran…

Mutta, tämä on arkea. Ja kyllä edellä mainittu juoppohullu kuvaelma kertoo kaiken oleellisen. Suomalainen olettaa, että tavara tulee ajallaan aivan kuten se on vahvistettu. Olettamuksista tulee itsestäänselvyyksiä ja itsestäänselvyyksistä tulee ongelmia. Isoilla firmoilla on varaa palkata logistiikkainsinöörejä ja varastopäälliköitä, jotka keskittyvät rahtien toimivuuteen ja seurantaan. Pienissä firmoissa ollaan isojen logistiikkafirmojen jakelu- ja yhteistyöverkostojen pelinappuloita, nouto- ja toimitusverkoston pelilaudalla. Jos arpaonni ei tässä pelissä satu suosimaan, niin asiakas kärsii joka kerta. Äidinkielenopettajan poikana en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi se lukemisen taito on niin vaikeaa. Tällä viittaan yksinkertaisesti siihen, että jos toimitusosoitteena on Swasimaa, niin mitä hemmettiä se satakiloinen kaapelikela tekee Paimiossa 52kg:sen pikalähettitytön sylissä kolmannessa kerroksessa toimistollamme? Pientä ajatteluakin saisi suorittaa vaikka eihän se pakollista ole, mutta jos nyt kuitenkin…

Yksi asiakkaamme tuossa manaili samaa asiaa. Siis logistiikkaa. Hän kertoi, ettei mene päivää ilman toimitusongelmia. Milloin tavara on unohtunut laittaa jakeluautoon, se on unohtunut terminaaliin, tuotteet ovat hukassa, on toimitettu väärään osoitteeseen jne. Rupesin vain puhelinkeskustelumme jälkeen itsekseni miettimään, että kuinkahan paljon kyseinen yritys menettää tuon sisäisen sankarin toissijaisten töiden vuoksi puhdasta rahaa. Hän myyntimiehenä joutuu selvittämään erilaisia tavaratoimituksia, soittamaan rahtifirmoille ja pyytämään rahtikirjakopioita sekä seurantanumeroita.

Jo pelkkä ajatusleikki kauhistutti tätä yrittäjää.